tiistai 26. maaliskuuta 2013

Järkeä kiloissa

Olin viime viikolla parin päivän koulutuksessa ja toisen päivän luennoitsija puhui stressin hallinnasta. Jokaisella on asiaan tietysti oma tyylinsä, mutta luennoitsijan mukaan tärkeimpiä ovat ravinto, liikunta, lepo ja asioiden tarkastelutapa. "Voit toivoa auringonpaistetta, mutta monta kertaa tulet pettymään, koska sateisia päiviä kyllä riittää. Mitä, jos toivotkin sadetta, et pety ehkä niin helposti."

Liikunnan merkitys terveydelle ja jaksamiselle on kiistaton. Liikunta vaikuttaa unenlaatuun, vähentää stressiä ja hyvä peruskunto auttaa jaksamaan arjessa. Liikkumisen lisäksi täytyy muistaa myös syödä hyvin (jotta jaksaa). Luennoitsija nosti esiin myös tässä kohtaa mielenkiintoisen pointin. Yli 40 prosenttia perheistä ei ruokaile yhdessä ja tällä on kuulema suora vaikutus nuorien ylipainoon. Perheiden tulisi muistaa yhteisöllisyys ja ruokaillessa lapset oppivat hyviä pyötätapoja, kuulmisien vaihtamista ja toisen kuuntelemista. Ei lainkaan huonoja juttuja!

Lepo oli kolmas kulmakivi stressin hallinnassa. Luennoitsijan mukaan, jokainen univajeinen koululainen on alisuorittaja. Kyllähän sen itsekin tietää, että jos on väsynyt ei pysty antamaan samaa työpanosta kuin hyvin levänneenä. Arkemme ei saisi olla liian touhukasta ja suihkimista paikasta toiseen. On ihan hyvä välillä vain olla kotona, tehdä kotiaskareita yhdessä perheen kanssa ja vaikka vähän tylsistyä. Kun on tylsää niin ei ole kivaa, mutta usein tapahtuu asioita, jotka eivät ole aina niin kivoja. "Jos saa kaiken minkä haluaa, ei stressinsietokyky kasva."

Mitä siis tulisi tehdä, no syödä hyvin ja terveellisesti. Ruuanlaitto yhdessä on mukavaa ja lisää yhteisöllisyyttä. Liikkua ja ulkoilla, kukaan ei ole tietääkseni saanut koskaan raitisilmamyrkytystä. Onko parempaa, kuin onnellinen lapsi leveällä hymyllä, kun on käyty yhdessä uimassa tai leikitty piilosta pihalla? Rauhoitetaan illat hyvissä ajoin, ei pelaamista tai jännittävän tv-sarjan katsomista liian myöhään ja mennään ajoissa nukkumaan. Opetellaan astumaan toisen saappaisiin eikä russuteta turhasta. Lapset jäljittelevät aikuisia, joten olemme taas kerran ratkaisevassa roolissa.



Muutama viikko sitten kuulin elämän viisauksia ekaluokkalaisen pojan suusta. Pojat ovat kuulema ainakin viisi kiloa järjevämpiä kuin tytöt. Poikien järki kasvaa ja tyttöjen vähenee joka kerta, kun tytöt avaavat suunsa ja sanovat jotain. Totesin väitteeseen, että vai niin. Ja vastaus oli "-Järkeni kasvoi taas."

Biljardipelin tiimellyksestä voi mieleen tulla mitä ihmeellisempiä kysymyksiä, jotka saavat ohjaajan ihmetyksen valtaan. Kakkaako Jeesus? Ja, jos on näin onkohan se valkoista?

Näihin tunnelmiin aurinkoista ja rentouttavaa pääsiäisenaikaa kaikille!
Henna