Koko syksy ollaan oltu toiminnassa ja nyt vasta uuden vuoden puolella alettiin taas kirjoittelemaan tätä blogia… Tällä hetkellä meidän ippessä on kirjoilla 52 lasta. Muutamia lapsia on lopettanut ippen syksyn aikana, mutta tilalle olemme saaneet myös uusia tulokkaita. Meitä ohjaajia on viisi. Apuna meillä on ollut syksyn (ja tulee olemaan myös kevään) mittaan opiskelijoita ja harjoittelijoita, joista on ollut suuri apu ja ilo.
Ippen arkeen kuuluu päivittäisten ulkoilujen lisäksi välipalat ja ohjattu toiminta, johon lapset saavat vapaaehtoisesti osallistua
oman mielenkiinnon mukaan. Ohjatussa toiminnassa olemme pyrkineet huomioimaan
lasten omat toiveet ja siksi toteutimmekin ulkona tämän teehetken.
Teimme myös retken lähimetsään. Retkellä etsimme merkkejä
eläimistä ja jokainen sai valmistaa oman jäätelöannoksen. Uusi ympäristö
otettiin heti haltuun ja pääsimme myös syömään retkieväitä.
Olemme kokeilleet myös järjestää päivittäin hiljaisen
läksyparkin halukkaille, koska läksyjen tekoon saattaa muuten olla vaikea
keskittyä viidenkymmenen lapsen leikkiessä ympärillä.
Lasten mielipuuhaa sisällä ollessa on piirtäminen ja
askartelu ja biljardin- ja shakinpeluu. Myös nuket ja legot ovat löytäneet
käyttäjänsä. Ulkona sähly ja jalkapallo vetävät erityisesti poikia mukaan
pelaamaan samalla kun osa lapsista viihtyy metsässä majoja rakennellen ja
ympäristöä tutkien.
Ja kun lunta viimein saatiin, niin olemme päässeet nauttimaan
myös pulkkailun riemusta!
Mukavaa kevään odotusta toivottelee koko Hirvensalon ippen väki!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti