Meitä on jo parin viikon ajan suosinut kaunis
auringonpaiste, joka on saanut mielet virkeiksi ja kaikki hyvälle tuulelle!
Ulkona olo ja ulkoleikit maistuvat lapsillekin ihan uudella tavalla ja me
ohjaajat olemme yrittäneet keksiä uutta ja kivaa tekemistä, joka motivoi ja
antaa hyvän syyn viihtyä ulkona pidempään.
Esimerkkeinä näistä ovat leikin ja kilpailun varjolla
järjestetyt roskien keräily -talkoot, jossa saatiin puhdistettua ippen
ympäristöä ja lapset saivat vip-aikaa aina jokaista tietyn väristä kerättyä
roskaa kohden. Toiset lapset sen sijaan kiinnostuivat rakentelemaan omia puisia
aseitaan naulaten ja vasaroiden.
Lasten ja ohjaajien iloksi ippessä on vieraillut myös kolme
sosionomiopiskelijaa Turun ammattikorkeakoulusta. He ovat järjestäneet kolme seikkailullista
toimintapäivää. Lapset ovat päässeet ottamaan mittaa itsestään kiipeillen ja
tasapainoillen korkeuksissa. Toiminta on tuonut ippen arkeen kaivattua lisäkivaa
ja lapset ovat olleet innoissaan mahdollisuudesta päästä katselemaan ympäristöä
yläilmoista käsin. ”On ollut kivaa ja
jännää”, ”Eksoottista ja outoa” ja ”Tulkaa
uudestaan” olivat lasten terveiset opiskelijoille.
Kirsi ja Sinikka järjestävät lasten kanssa nukketeatteriesityksen,
johon lapset tekevät nuket ja rekvisiitat ja esittävät sen ainakin ippen väelle.
Ajatuksena on tehdä teatteria projektihenkisesti ja lapset pääsevät sitoutumaan
mukaan pidemmäksi aikaa. (Ajatus nukketeatterista lähti ippen tiloissa
järjestettävästä Sisko tahtoisin jäädä -esityksestä,
jonka toteuttaa Hirvensalon nuorisoteatteri.)
Aurinkoisia päiviä toivottaa
koko Hirvensalon ippen poppoo :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti